Iki ihana rantala

Kuinka kauniit auringonlaskut ovatkaan täällä, varsinkin kesäisin niitä saa ihastella kunnolla. Lumi sulaa ja kärpäset alkavat pörrätä nurkissa. Navetassa lisäännytään kohta, kaksi isoa kuttua odottaa h-hetkeään ja kanit ovat myös pesäntekopuuhissa, pukki on lampaiden seurana pihatossa, kyllä kelpaa nyt pihalla aurinkoa paistatella... löydettiin muuten ilveksen jäljet todella läheltä tonttia...

Aurinkoa kaikille!

Ihana kevätaurinko paistaa tupaan sisälle ja piristää mieltä kummasti. Täällä ollaan vaan löhöilty, huilattu,nukuttu, laiskoteltu...ja tuijoteltu tuota pientä ihmettä. Hänen pientä hymysuuta ja sinisiä silmiä ja siinähän on ihmettä kerrakseen. Kivaa päästä ulos kohta työntelemään vaunuja ja liikkumaan:)

Elämäni miehet

Pieni ihanuus syntyi 1.3.2012 ja toi tullessaan suuren onnen tunteen:)

Terveelliset elämäntavat...

Nyt kun raskausviikkoja on kertynyt lanteille komiat 36 viikkoa ja rapiat on aika herätä taas todellisuuteen. Kuka onkaan lihottanut tämän rungon taas valaan mittakaavoihin? Minä itse...jokaisella herkkupalalla on ollut osansa tässä muutoksessa ja täytyypä sanoa että kun tämän pienokaisen täältä maailmaan saatan on ihanaa aloitella samalla liikkumaan kunnolla koska tällähetkellä kaikenlainen liikkuminen on kivuliasta.Hyvää nukkumaasentoa ei ole, toinen korva on korvatulehduksen jäljiltä yhä tukossa, ollut 6 viikkoa! Joten puoli päätä on kuin pullon sisällä. Räkä on valunut vauhdikkaasti joulusta asti, eikä loppua näy. Alkaa olla pikkuhiljaa mitta täysi. Joudun taas mittailemaan verensokereita kohonneiden arvojen vuoksi (joita ei onneksi ole!) ja kyttäämään jokaista suupalaa, en kuitenkaan halua vauvan kasvavan liiaksi oman mässäilyinnon vuoksi. Ja en voi kylliksi korostaa tässä asiassa että jos valta olisi minulla eläisin karkilla, sulklaalla ja sipsillä, joten millään laihiksella täällä ei olla, vaan ainoastaan karsittu nuo raaka-aineet pois ruokavaliosta. Ja olo on heti parempi, tottakai on! Tämä on meille kolmas kevättalven vauva ja ihanaa on mennä kesää kohti lapsien kanssa reippaasti liikkuen ja uuteen elämäntapaan taas tottuen. Telkusta olen seurannut juttaa ja superdiettiä ja arvostan todella naisia jotka jaksavat pitää itsestään huolta, niin minäkin haluan tehdä! Ja minun mukananí kyllä koko muukin perhe, koska ruokakaappien sisältö menee pikkuhiljaa uusiksi ja sehän tulee vaikuttamaan jokaiseen pöydän ääressä syövään tässä taloudessa, mutta hyvällä tavalla...http://www.gojuttago.com/

Luminen rantala

Ompa ihanaa kun on lunta. Rekikoirat ovat päässeet taas toteuttamaan rakastamaansa työtä oikein urakalla ja hyvinhän siellä uralla jo sujuu. Jos keväällä löydettäisiin hyvä narttupentu olisi valjakkomme täysi ensi jouluna, kisata voisi kolmella koiralla ja odotella että neljäs kasvaa ja kehittyy. Veto on jokatapauksessa mahdoton. Johtajakoiramme Aleksi osaa hyvin jo suunnat, ja hyvin muitakin käskyjä. Joten käyttökokeeseen voitaisiin mennä myös, kun aika on oikea. Totuus on kuitenkin se että perhe-elämä rajoittaa hieman koirien kanssa toimimista, joten näyttelyreissut ja kisat täytyy suunnitella hyvissä ajoin ja välillä todeta että ei pääse. Mutta se ei haittaa, onneksi voidan treenata kotona ja kunhan aika on valmis, niin koirille kuin meillekkin keretään kyllä kisoissa käydä. Koirat ovat kuitenkin vielä suht nuoria. Espanjalaisemme nauttii takkatulen ääressä, lämmin hellii sen kylkiä. Talvi on sille ankara koska mahanahka on aika paljas. Takki on ostettu kuitenkin ja pitää sitä oikein mielellään. Rotikka taas ei välitä vaikka taivaalta sataisi tikkoja, meno on mahdoton ja se loikkii koko 40 kiloisella olemuksellaan pellolla umpihangessa ja nuuhkii myyrien koloja. Meillä kävi myös koiravieras vierailulla ja ensimmäisen kerran totesimme ettemme lähde mukaan tämän koiran hoitoon. Voimaa oli kuin pienessä pitäjässä ja koko oli valtava. Rotu oli amerikanbulldoggi. Täytyy kyllä kunnioittaa kyseistä rotua, vaatii todella aktiivisen sosiaalistamisen ja mielellään ihan työn, saattaisi olla se taakan vetäminen, sen verran verissä näytti tuo vetäminen olevan. Mahtava koira, huh huh. Jos olisi ollut vähintään kuukausi aikaa aamusta iltaan, intensiivisellä koulutuksella  ja kuntoutuksella olisi voinut jo saada paljon aikaan. Mutta joskus ne tunnit loppuvat vuorokaudestakin ja pitää osata myös kieltäytyä. Toivon heille koiran kanssa hyvää jatkoa ja ehkä myöhemmin nähdään. Nyt vaan muhitellaan kotona ja odotetaan että navetassa lisäännytään. Kanimuorilla on suuri maha ja toivotaan että pyöräyttää pieniä pitkäkorvia piakkoin. Kututkin näyttäisi olevan pieniin päin, joten keväällä olisi pikkukilejä laitumella, sepä vasta mukavaa olisikin! Ja sitten saisi sitä maitoa! Vuohenmaitoa!

Kuntoutettavista koirista

Suomen maa on täynnä eriasteisia koirankouluttajia ja ohjaajia, moni alan todella kovia osaajia. Nostankin hattuni heille ensin. Koiraharrastus on niin mukaansatempaavaa että sitä huomaa miettivänsä vaikka keskellä yötä kun ei uni tule. Itse ratkon koulutukseen liittyviä kikkoja joka päivä ja häiriökäyttäytymistä aiheuttavia juttuja selvittelen mieleni sopukoissa analysoiden koiraa ja sen omistajaa, myös itseäni. Kirjahylly on täyttynyt koirien koulutukseen, kuntoutukseen ja käyttäytymiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Homeopaattisesta hoidosta ja ruokinnasta liittyvää kirjallisuutta unohtamatta, dvd levyjä on hyllyllä myös vino pino. Joten koirat otetaan meillä tosissaan harrastuksena ja elämäntapana, niitä opiskellaan joka päivä ja seurataan niiden käytöstä. Testataan niillä erilaisia kuntoutusmuotoja, leikkejä, asetetaan haasteita, harrastetaan rodunomaisia aktiviteettejä. Mutta...mitään näistä ei tehdä hampaat irvessä. Vaikka itse opiskelenkin ja toivon valmistuvani koulutusohjaajaksi nyt keväällä, en aio vaihtaa isoihin haasteisiin ja rynniä pää edellä pusikkoon vaan opiskelu jatkuu...varmaan koko loppuelämän. Kaikkein parhaiten oppii KÄYTÄNNÖN ELÄMÄSSÄ eikä siellä pulpetin takana tai netin välityksellä. Itse hankin aikoinaan meille rottweilerin, koska halusin oikeasti läheltä tutustua tähän rotuun sen hurjan maineen vuoksi ja selvittää itselleni onko koira todella niin pelottava kun sen annetaan ymmärtää olevan. Noh, voihan se olla pelottavakin, kaikki riippuu kuitenkin ihmisestä! Miten sen kanssa ollaan ja käyttäydytään, myös koiran peruskoulutuksesta. Rotikkamme on paras perhekoira mitä voi toivoa ja vahti. Työkoira siis, kaikkine nenineen:) Olemme nyt kuitenkin päässeet tarjoamaan apuamme muiden koiraongelmiin ja hoitaneet niitä tässä kaiken muun ohella...

Pari vuotta sitten meille tuli Turusta saakka (noutajan ja karhukoiran) sekoitus Bella koira, joka oli aivan ihana ja sympaattinen, mutta kärsi niin pahasta eroahdistuksesta että oli vähällä taivaan portit kolahtaa. Neljän kuukauden intensiivisen kuntoutuksen jälkeen Bella reissasi takaisin Turkuun ja  jätti huoneiston tuhoamisen menneisyyteensä. Ja koira voi tänäkin päivänä hyvin. Vaihtelemme omistajan kanssa välillä kuulumisia. Tuo 4kk oli myös meille iso kasvun paikka ja opittiin todella paljon itsestämme ja koirasta, en vaihtaisi tuota aikaa mihinkään, siitä lähti se lopullinen kipinä auttaa koiria, joille ei katsota olevan pitkää tulevaisuutta edessään.  Vuosi sitten kuvioihin tuli cockerspanieli uros, joka oli erittäin pelkoagressiivinen ihmisiä kohtaan. Joten sitä päästiin sitten kuntouttamaan ja ah...trimmaamaan...kaikki sormet ovat yhä tallella! Ensimmäiset 3krt jotka koira meillä oli n. 4 päivän jaksoissa, me kuntoutimme, tutustuimme, aktivoimme, rohkasimme ja trimmasimme...vielä kuonokopan kanssa trimmi tehtiin. Nyt poitsu kävi meillä taas vierailulla  neljä päivää ja siistittiin tassut ja korvat ja pientä hienosäätöä muualtakin, mutta iso askel oli tällä kertaa se että kuonokoppaa ei käytetty. Ei ole tarvis enää, koira osasi rentoutua jo käsittelyssä huomaten että mitään pahaa ei tapahdu. Tunne oli aivan mahtava! Niin koiralla kuin emännälläkin, uudestaan tavataan taas toukokuussa trimmin merkeissä, näistä hetkistä on tullut koiralle rentoutumisen merkki:) Yksi suuri läpimurto kuntoutettavista koirista on ollut oma koiramme Paco, joka kärsi erittäin vahvasta eroahdistuksesta espanjasta tullessaan. Huuto oli korviahuumaava, vaikka seisoit vain portailla, menemättä minnekkään. Kuntoutus kesti 6 viikkoa, kun huuto loppui ja koira alkoi tasapainottua. Tällä hetkellä ukko on aika letkeä ja hyvä energinen staffi joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria ja yksinjääminenkään ei ole enää mörkö, vaan tavallinen asia tavallisessa arjessa. Koiria ei voi olla rakastamatta, ei sen takia että ne nuolevat meitä naamasta ja rakastavat takaisin, vaan sen takia että koen ja näen niiden käytöksessä muutoksen parempaan ja ymmärrän että koira haluaa olla vain tasapainossa, paras palkka minkä tästä työstä saa on se että koira lähtee meiltä tasapainoisena yksilönä jolla on vielä monta elinvuotta edessä.

Mistä muistamme vuoden 2011?

Monestakin asiasta, mutta tässä muutama:

- Tilalle ilmestyi karjaa, tällä hetkellä 2 kuttua, 2 pukkia ja 2 lammasta
- Vuoden aikana tehtiin töitä monen hoitolapsen kanssa
- kesä meni pahoinvoidessa
- Rottweilerin kanssa harjoiteltiin jälkeä ja hakua
- Kuntoutettiin kahta koiraa, trimmattiin yksi ja lammas myös, kiitos kirsi...
- Pupu sai uuden sulhon, Kusti-Armaan koska edellinen käveli koiran suuhun:/
- Ódotuksen onnea
- Taloon tehtiin takaovi
- Äitienpäivälahjaksi äiti sai kasvihuoneen, josta korjattiin 6,9kg painava kesäkurpitsa syksyllä!
- Navetta sähköistettiin
- Saatiin hirsimökki, joka tuotiin purettuna Puumalasta Rantalaan vintille odottamaan kokoamista
- Vietin 30-vuotis synttärit ja sain pihakiikun:)
- Pihatie siirrettiin syrjemmälle, viikon projekti joka takasi oman rauhan omalla pihalla
- Aitaukset vuohille ja koirille iso juoksutarha
- Tilalle tuli 2 hiirikissaa lisää, Remu ja Rontti (Pilli & Pulla)

Meiltä usein kysytään mistä ammennetaan kaikki energia ja millä rahalla projekteja tehdään, tässä vastaus:
kaikki projektit mitä tilalla tehdään ovat vapaaehtoisia, niitä suunnitellaan viikkoja jopa kuukausia saunareissuilla ja iltaa istuessa. Välillä unohdetaan suunnitteleminen kokonaan, sitten kun hyvältä tuntuu, pistetään hihat heilumaan. Mikään pakkoleiri tämä ei ole, vaan kun tehdään jotain, tehdään sitä itsellemme ja mikäs sen mukavampaa. Maalla asuminen vaatii myös hitusen syntymähulluuttaa ja järjettömiä visioita jotka eivät välttämättä kestä edes päivänvaloa. Hyvän suhteen perheen aikuisilla jotta projekteja on kiva tehdä yhdessä ja tuttu sähkömies on myös plussaa:) raha jota projekteihin menee on olematon, sitä laitetaan jos sitä on, jos ei ole, sävelletään. Aika paljon on tilalle tehty kierrätysmateriaalista projekteja mm. kasvihuone. Jos ruuvit ja naulat ovat ainoa mikä maksaa, halvaksi tulee...kiitos myös kaikille tutuille ja tuttaville joilta olemme saaneet tavaroita ja tehneet löytöjä ja täysin ilmaiseksi joten soitelkaa kun tarvitsette itse talkooapua...

Cesar Millan tulee suomeen!

Meillä on aina, ensijaksoista asti seurattu tämän kuuluisaksi tulleen miehen ohjelmaa televisiosta, ostettu kaikki hänen kirjansa, jotka ovat vain saatavilla jopa englanninkielisinä ja pari tuotantokautta on eksynyt myös hyllyyn. Joten...olemme faneja. Puolivuotta sitten kovasti harmittelin miehen esiintyessä ruotsissa enkä sinne pääsisi, mutta nyt! Nyt hän tulee suklaanappisilmineen suomeen ja liput on varattu, myös naapurille. Lehtien palstat, internet ovat täynnä miehen arvostelijoita tai hänen toimiensa arvostelijoita ja suomen eläinsuojeluyhdistyskin rykii tätä miestä vastaan adressein ja mielenosoituksin. Eikä siinä mitään, meillä jokaisella on oikeutemme sanoa mielipiteemme asiasta kuin asiasta tykkäämmekö vai emme. Nyt kuitenkin on alkanut nypyttämään tämä suomalaisten junttimainen tapa pullikoida kaikkea uutta vastaan ja näin jos miten osoitamme junttimaisuutemme muulle maailmalle, oikein hävettää. Ensimmäinen positiivinen iso juttu jonka miehen työstä ja suomeen tulosta sain lukea tuli siperianhusky lehdeltä ja KIITOS! Tätä olemme odottaneet. Nyt haluaisinkin tietää MIKSI mm. Sey boikotoi tätä miestä ja hänen työtään omistaa elämänsä koirille, niiden auttamiseen ja oikein kouluttamiseen, piikiltä pelastamiseen ja toivottomien tapauksien kuntouttamiseen. Kukaan ei ole kertonut syytä, on kierrelty ja kaarreltu erinäisiä asiantuntijoiden lausahduksia hyväksikäyttäen ja tähän väliin haluan heti kysyä, ketä ovat nämä asiantuntijat, joiden nimiä ei kuitenkaan ikinä julkaista missään. Totuushan on että kukaan näistä asiantuntijoista ei halua nousta paikaltaan ja julkisesti kertoa mielipiteensä, osoittaa todeksi sen että koiria on rääkätty ja kaltoin kohdeltu ja kertovansa myös oikean tavan "punaisen vyöhykkeen" koiran kuntoutukseen. Vaan sieltä penkkirivien välistä vaan huudellaan ja ryömitään takaisin kotikoloon purputtamaan. Uskallanpa väittää että tovi menee ennenkuin hänen vertaista kouluttajaa suomen maasta edes löydämme. Kukaan ei täällä liioin ole mainetta saanut koirien kuntouttamisella, kouluttamisella kylläkin. Kaipaisinkin suomeen koirien turvakotia ja paikkaa jonne nämä vähäonniset piikille menevät koirat saisivat tulla opiskelemaan olemaan koira taas uudelleen. Ehkä joskus sellainen tänne tuleekin. Itse en ole missään herra Millanin toiminnassa nähnyt vääryyttä koirakansalaista kohtaan, se nyt vaan on niin että jos koira on agressiivinen ja on tulossa hampaineen kaulaan kiinni, siinä ei paljon naksuttimet ja namupalat auta! Nähty on ja koettu! Piikkikaulurinkin käyttö on koiran omistajan vastuulla, hän päättää siitä käytetäänkö piikkipantaa koiralla vai ei, herra Millan voi vain neuvoa pannan oikeanlaisessa käytössä. Jään odottamaan mielenkiinnolla kuka uskaltaa julkisesti nousta tuolta asiantuntijoiden porukasta ja näyttää toteen että herra Millanin toimintatavat ovat koirakansalaisillemme vahingollisia. Joten nyt pallo jääkin meille kansalaisille, mattimeikäläisille ja peräkylänpojille, unohtamatta suomalaisia koirankouluttajia. Jos opettelisimme käyttämään maalaisjärkeä ja ottaa käyttöön suodattimen joka meiltä selvästikkin puuttuu, koska jos olet agressiivisen koiran kanssa pulassa, ethän etsi vastauksia kirjoista ja dvd:ltä, vaan otathan yhteyttä ammattilaiseen, jotta koirasi saa mahdollisuuden tasapainoon taas kerran. Koska itsellämme on viisi voimakasrotuista koiraa, Millanin ohjeet ja neuvot ovat olleet todella varteenotettavia.Suurin muutos jonka koiranomistajana olen kokenut on se että pidän koiraa nykyään koirana, villieläimenä enkä vertaa sitä lapsekseni tai parhaaksi kaverikseni. Annan sen kasvaa koirana ja toteuttaa itseään asettaen sille turvalliset rajat ja voin vain toivoa että saan sen ehdottoman luottamuksen, se ansaitaan, sitä ei saada.